September 20, 2009

Nuuksiossa

Perjantaina lähdimme Pentin kanssa Nuuksioon katselemaan löytyisikö yhtään suppilovahveroita tai muita sieniä. Kävimme ensin Kattilassa, jossa joskus kauan sitten olimme käyneet Vesan ja Kirsin kanssa.Meillä oli myös puolukka-ämpäri mukana, jos vaikka puolukoitakin löytyisi. Molemmat asiat olivat olivat haaveita vaan. Utopiaa!

Puolukat voisin laskea tarkkaankin, mutta noin katselemalla näyttää, että on niitä ainakin 40 kpl …Sieniä , siis suppilovahveroita saatiin ehkä yhtä monta.

Siinä on jo Solvallankin reissu.  Kävimme vielä nimittäin, kun Kattilassa ei ollut kuin yhdessä paikassa muutama suppilo takatulossa vanhassa tutussa Solvallassakin.

Ilma oli aika hyvä, ihan lähtiessä tuli muutama pisara vettä tuulilasiin.  Tosin ainakin Kattilassa oli metsä aika märkä. Oltiin reissussa ainakin 3 tuntia.!

Tulipahan ulkoiltua.

Comments (View)
September 6, 2009

Vilnassa

Olin seurakunnan vapaaehtoisten 3:n päivän retkellä 14:n muun ihmisen kanssa Vilnassa.  Omavastuu 100e Perjantaina lähtö aamulla kotoa n. klo 6.50 .Lento kesti vain 1:n tunnin.

Ehdimme samana aamuna käydä jo nähtävyyksiäkin katselemassa sitten kun olimme vieneet matkatavarat hotellin säilytykseen. Kello oli vielä niin vähän, että ei vielä päässyt huoneisiin. Lähdimme siis kaupungille. Bussi vei meidät keskustaan ja meillä oli opastettu kiertoajelu Vilnassa. ja ruokailu. Kaunis kaupunki. Sieltä tultua veimme kapsäkit huoneisiin . Huone oli melko iso ja siisti. Hinnaston mukaan aika kalliskin. ( Minusta)   72 e  Sain huonetoverikseni  diakonin. Suvelalaisen,jota en ennestään tuntenut.  Hyvin meillä meni.

Illalla oli ruokailu juutalaisessa Kineret -ravintolassa. Kävimme myös synagoogassa, jossa joku? juutalainen laulajatar esitti lauluja joita hän oli tehnyt siltä ajalta, jolloin heitä vainottiin. Hän näytti myös kuvia. Tosi hyvä laulaja.   Tosin taisin välillä vähän torkahtaa, mutta kun kysyin näkivätkö toiset, että nukuin, useimmat sanoivat, että niin hekin….

Myöhemmin kävimme vielä protestanttisessa kirkossa  (calvinistit)  (Pylimo g. 18)

Joku voi katsoa , missä. osoitteessa http://www.ref.lt/

Lauantaina meillä oli opastettu retki Trakain linnaan pikkubussilla. siellä oli myös hyvä museo, jossa oppaan kanssa kiertelimme,  Opas oli liettualainen, mutta puhui melko hyvää suomea. ollut suomessa opiskelemassa. Iloisen oloinen nuori rouva, joka odotti lasta.

Illalla kiersimme vielä kirkkoja.  Kaikkiin emme edes päässeet, kun ne olivat niin täynnä.

Sunnuntaina olimme Luterilaisessa kirkossa messussa. Sen jälkeen vielä ruokailu vieressä olleessa ravintolassa. Paluulento oli klo 18.50. Pentti oli tietenkin vastassa.

Comments (View)
September 2, 2009

Veera ja Lauri Espanjaan lähdössä

Puolenpäivän jälkeen Lauri ja Veera tulivat sinne Espanjaan lähtemään.

Oli mukava nähdä heitä taas pitkästä aikaa. Markus ei malttanut edes päiväunia nukkumaan, kun hänellä oli niin mukavaa. Myöhemmin päivällä tuli Veeran serkku Noora poikaystävänsä kanssa tapaamaan Veeraa ja Lauria. Tarjosin heille teetä ja voileipiä ja rattoisasti päivä kuluikin Tosin siinä välissä, ennen vieraiden saapumista Lauri auttoi Penttiä laittamaan Cd -levylle  Vilnassa Tuulan ottamia kuvia.. Tuula on siis yksi Vilnan matkalla olleista , jolle Raigo oli antanut valtuudet olla virallinen valokuvaaja.  Raigo oli taas virallinen matkanjohtaja.  Naapurin Liisa tuli tietenkin katsomaan ketä vieraita meillä on  ja oli tuovinaan vaan luumuja maistiaisiksi. niinkuin tietenkin toikin.

Vaari kävi toisten kanssa kaupassa ja minun piti mennä Liisalle katsomaan minkälaisia mukeja hän oli maalannut vammaistea kanssa heillä kotona eilen illalla.  Kauniita olivatkin.  Sitten vielä  käytiin saunassa ja iltapalalla ja sitten vaan nukkumaan.


Comments (View)