Veera ja Lauri + Markus käymässä
Veera ja Lauri lapsineen tulivat kylään. Kävimme eilen Suomenlinnassa. Oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Aluksi ostimme Siwasta evästä ja sitten lähdimme kävelemään niitä mukulakivikatuja sinne sun tänne.. Kävimme kirkossa hiukan hiljentymässä, ja jatkoimme sitten matkaa. Söimme eväistä ainakin puolet ja ajattelimme syödä myöhemmin loput, mutta sitten ei enää ollutkaan nälkä. Otimme kyllä ihan rauhallisesti.Viimeiseksi Lauri kävi sukellusveneessä. Veera syötti sillä-aikaa Markusta ja minä odotin kalliolla kamera kädessä milloin Lauri tulee ulos. Sain kylla siitä jonkinlaisen kuvan, mutta katsotaan nyt sitten minkälainen siitä tuli. Laurihan otti enemmän kuvia, kun hänellä on parempi kamera. Ne on kaikki vielä katsomatta. Tänään kävimme kävellen Karakalliossa Veeran ja Markuksen kanssa.Tänäänkin oli aika paljon yli 20 astetta. 23-24 kai. Ei ole ollut tarvetta katsoa, kun on ollut niin lämmintä…. Sitten loppupäivä minulta menikin pyykin pesussa ja kuivatuksessa.
Ja tietenkin kukkien kastelussa, jonka jälkeen Markus auttoi minua multahommissa. Illalla Markus innostui kiertämään kehää olohuoneen kautta keittiöön, ja joka kierroksella sai halauksen ja pusun. Lopuksi kiikuttiin mummin jalkojen päällä ja hypättiin sieltä syliin. Kyllä oli hauskaa . Voi sitä naurua…… On kyllä harvinaisen oppivainen poika.. Harvat tuon-ikäiset ensimmäisellä kerralla hoksaavat ,mikä on homman juju. Heti Markus oli skarppina sesomassa mummin jalkaterien päällä.
Kun olimme kumpikin ihan naattina Markus pääsi pienen kitinän jälkeen nukkumaan. Nyt hän on jo täydessä unessa . Mutta klo onkin jo huomisen puolella…